29.1.2021 0 Comments

"Kyllä on tärkeää, että ihminen on ihmiselle ihminen" "Ei, kyllä ihminen on ihmiselle susi" Eli tarina yhdestä kohtaamisesta. Aloittaessani opiskelua Jyväskylän yliopistossa vuonna 2002 minulle aukeni aivan uusi maailma. Kouvolan betonilähiöstä selvinneenä olin

15.1.2021 0 Comments

Olipa kerran pieni poika, herkkä ja ihmetteleväinen jo syntymästään lähtien. Poika, joka ymmärsi enemmän kuin vanhempansa jo pienestä. Osasi kysyä niitä kysymyksiä, joita meidän aikuisten pitäisi osata pohtia ja joihin emme aina mukamas-ehdi-vastata.

8.1.2021 0 Comments

Aloitin kirjoittamaan blogia menneestä vuodesta muutama viikko sitten - ei irronnut. En saanut kirjoitusta tehtyä osittain siksi, koska viime vuosi vei mehut aika kokonaisvaltaisesti ja ihan-vaan-lomailu tuntui aika kivalle. Blogin aiheeksi olin valinnut