• Home
  • Ajatuksia varhaiskasvatuksesta
Varhaiskasvatuksesta

Ajatuksia varhaiskasvatuksesta

Muistatko sinä päiväkotisi hoitajia? Entä eskan vetäjiä? Minäpä muistan, miten Kaija ja Mia opettivat minulle kadonneita kirjaimia ja tunnelman, joka päiväkodissa oli.

Tämä asia tuli mieleeni, kun juttelin Pääsiäisen pyhinä muualla asuvan ystäväni kanssa, joka on tehnyt pitkään töitä varhaiskasvatuksen parissa. Hän nosti keskusteluun tärkeän asian – varhaiskasvatuksen alan ammattilaisten arvostuksen, tai lähinnä sen puutteen.

Puhumme yleisesti ottaen paljon kouluista, oppivelvollisuudesta ja vaikkapa vanhemmuuden tasa-arvosta. Ja liian usein unohdamme antaa arvostusta sinne, minne se myös ehdoitta kuuluu. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset tekevät työtään suurella sydämellä jättäen jälkensä meihin kaikkiin. Varhaiskasvatuksessa annetaan ne valmiudet, joita koululaisella on, mahdollistetaan vanhempien työskentely (eli yhteiskunnan pyöriminen) ja luodaan pienimmillekin lapsille turvallista arkea, tasa-arvoisesti taustoihin katsomatta.

Varhaiskasvatus on pieni osa kunnan budjettia, mutta iso osa perheiden arkea ja lasten tulevaisuutta. Jos ei olisi varhaiskasvatusta, eipä juuri käytäisi töissäkään – ainakaan me naiset.

Resurssipula suurena haasteena

Varhaiskasvatuksessa koetaan osaajapulaa ja resurssivaje kuormittaa liian monia ammattilaisia. Pahimmillaan hoitoryhmiä joudutaan yhdistelemään ja pääluku per ohjaaja/opettaja on liian suuri. Työvuoroissa joudutaan joustamaan liikaa ja työ on jatkuvasti vaativampaa – myös varhaiskasvatus digitalisoituu ja vaatimukset muuttuvat, byrokratia lisääntyy. Suunnitteluun jäävä aika on liian vähäistä ja arki liian reaktiivista.

Päiväkotirakennusten käyttöikä alkaa myös olla tiensä päässä ja, kuten monissa muissakin kunnan omistamissa rakennuksissa, työ kuormittuu entisestään sisäilmaongelmien mahdollisuuden painaessa mieltä. Kuopiossa on lisätty sisäilmaongelmaohjelman myötä huomiota työskentely- ja kasvuympäristöihin ja tätä huolta ollaankin onneksi lähdetty taklaamaan päättäväisesti. Nyt kuka tahansa toimija saa tehdä ilmoituksen epäillystä sisäilmaongelmasta ja prosedyyrille on luotu tarkat prosessit, jotta asia selvitetään jämptisti.

Ammattilaiset, jotka haluavat tehdä tärkeän työnsä kunnolla, kokevat kuitenkin liian usein ettei heillä ole aikaa tai resursseja onnistuakseen työssään niin hyvin kuin haluaisivat. Eikä tämä ole kestävä tie. Se uuvuttaa.

Ennaltaehkäisevä puuttuminen tehdään varhaiskasvatuksessa

Siitä puhutaan liian vähän, että varhaiskasvatus on se paikka, jossa voidaan puuttua ennaltaehkäisevästi perheiden ongelmiin. Jossa nähdään varhain mahdolliset tulevat ongelmat. Onkin sinällään harmillista, että oppivelvollisuuden venyminen oppi-iän myöhäisempään päähän vie nyt korona-tilanteessa huomiota sekä ennen kaikkea resursseja siltä elintärkeältä ennaltaehkäisevältä työltä, jota varhaiskasvatukseen tulisi lisätä. Nyt laajeneva kaksivuotinen esiopetus on mielenkiintoinen kokeilu ja tulokset voivat olla hyvinkin merkittäviä varhaiskasvatuksen tulevaisuuden osalta.

Kuitenkin tärkeintä olisi taata työrauha tekijöille ja tämä vaatii kunnollista resursointia. Hankala kuntatalous tekee kaiken lisäämisestä kinkkistä, mutta mikäli haluamme olla se “hyvän elämän pääkaupunki”, on hyvä aktiivisesti miettiä ratkaisuja, joilla nämä epäsuhdat saadaan korjattua. Hyvät perhepäivähoitajat ja erilaiset palveluseteliratkaisut, joiden käyttöä valvotaan asianmukaisesti, voisivat tuoda helpotusta tilanteeseen. Toimiva sijaispooli ja johtamisen tukeminen ovat pieniä, toteutettavissa olevia keinoja.

Lapsille tärkeintä on olla läsnä.

Arjen vaikuttamista

Palkkarakenne, resurssit ja tilojen terveys ovat asioita, joihin jokainen vanhempi ei voi suoraan vaikuttaa. Mutta meistä jokainen voi vaikuttaa ammattilaisten arkeen. Muistetaanhan kiittää näitä lapsillemme tärkeitä arjen aikuisia, jotka pitävät heidät turvassa sillä aikaa, kun me vanhemmat käymme töissä.

Minua huolestutti erityisesti ystäväni sanat “tuntuu, ettei päättäjätkään välitä siitä, miten meillä menee. Tuntuu, että meidät on unohdettu”. Minä tiedän 110% varmuudella, että todellakin kiinnostaa. Monet päättäjät ovat mukana päätöksenteossa juuri siitä syystä, että näitä arjen epäkohtia saataisi korjattua ja arki paremmaksi. Ja mikä onkaan tärkeämpi arjen asia pienlapsiperheissä, kuin varhaiskasvatus?

Se, mitä ei tiedä, ei voi muuttaa. Joten pyydän – kertokaa meille.

Meillä oli mitä ihanimmat osaajat kulkemassa rinnallamme lastemme kasvaessa. Minä olen oman vanhemmuuteni kanssa kipuillut enemmän kuin tarpeeksi ja kuuntelin tarkalla korvalla vasuissa sekä kuraeteisessä neuvoja ja toivottavasti muistin tarpeeksi usein kiittää niitä upeita ihmisiä, joista tuli tärkeitä pojillemme. Ja kun kävin nuorimmaisen hakemassa viimeisenä päivänä eskasta pois, olo oli haikea, jopa surullinen. Sillä nämä ihmiset olivat jaksaneet antaa aikaansa meidän pojillemme seitsemän vuoden ajan ja varmasti näkivät arjestamme enemmän, kuin osaan ajatellakaan. Itkuhan siinä tuli.

Erityisellä lämmöllä muistelen hoitajaa, joka opetti vanhemmalle pojalle sukkalukot. Minun 10-vuotiaani kulkee nimittäin edelleen ajoittain sukat lahkeiden päällä.

Osallistu keskusteluun padlet-seinällä 👉 https://padlet.com/miiaef/blogit

Pääsiäisen ajatuksissa,

Miia Eskelinen-Fingerroos

Kirjoittaja on kokoomuslainen arjen anarkisti, Kuopion kaupunginhallituksen jäsen, lähidemokratiaintoilija ja vapauden suuri rakastaja

Linkki Valtioneuvoston Varhaiskasvatuksen tulevaisuuskuvat -raporttiin https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161799/OKM_2019_30_Varhaiskasvatuksen_tulevaisuuskuvat_2040.pdf

Jaa kirjoitus:

leave a comment